Ajankohtaista

ULPU ry vuosikokouskutsu 19.3.2018

Hyvä Ulpulainen,

Vuosi 2018 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Tänä vuonna pääsiäinen sattuu viikolle, jolloin yleensä pitäisimme vuosikokouksemme. Siksi kokouksen ajankohta on tavallista aikaisemmin. Huomaathan myös, että kokouksessa on tarkoitus hyväksyä yhdistyksen uudet säännöt, joita on käsitelty jo aiemmissa kokouksissa. Ulkoasiainministeriön puolisoyhdistys ULPU ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 19.3.2018 klo 18.00 Ulkoministeriön Viestintäosaston aulassa. Ennen varsinaisen kokouksen alkua UM100 -järjestelyt vastaava virkamies kertoo UM100-juhlavuoden tapahtumista.

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • Kokouksen avaus Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  • Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
  • Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  • Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
  • Valitaan rahastonhoitaja sekä kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä
  • Vahvistetaan yhdistykselle uudet säännöt
  • Käsitellään muita kokouksessa esiin tulleita asioita

Vuosikokouksen odotetaan kestävän 15-30 minuuttia. Sen päätteeksi tarjoillaan pientä iltapalaa, joten toivomme ilmoittautumistasi 16.3. mennessä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Ilmoitathan myös päivitetyt yhteystietosi, ennenkaikkea sähköpostiosoitteesi, niin pysyt varmasti kärryillä juhlavuoden tapahtumista!

Tervetuloa suunnittelemaan tulevaa toimintavuottamme!

Terveisin ULPU ry:n hallitus"

Postiosoite: PL 451, 00023 Valtioneuvosto  |  Käyntiosoite: Kanavakatu 3 B, Helsinki | FI47 2001 1800 1651 47, BIC NDEAFIHH