Ulpun käsikirja on kulkenut puolisojen matkassa ympäri maailmaa pian viisikymmentä vuotta. Miten ajan kerrostumat näkyvät kirjan sisällössä ja sen muutoksissa - mikä on taas pysynyt muuttumattomana?

KIRJA on pieni ja aika huomaamaton. Ohut keltainen selkä, isot harmahtavat kirjaimet. Hyllyä kiertävä silmä saattaa hypätä sen yli pysähtymättä ja enempää miettimättä. Jatkaa matkaa seuraavaan niteeseen.

Siltä jää paljon väliin.

***

Pidin ensimmäisen tervetuliaispuheeni ulkoministeriön puolisona keväällä 2019 Brysselissä. Oikeastaan se ei ollut virallinen puhe, eikä tilaisuuskaan ollut. Suomen puheenjohtajuuskaudeksi kaupunkiin oli lähetetty kymmenittäin apuvoimia, puolisoni siinä joukon mukana. Ruuhkan vuoksi meidät ja monia muita oli majoitettu läjässä samaan huoneistohotelliin kuin ruotsinlaivan alakannelle konsanaan. Niinpä kutsuimme laivaväen sekä puolisoni tiimiläisiä edustustosta istumaan iltaa.

Olin saapunut Brysseliin rinkka selässä Finnairin painorajoituksia hipoen, joten tilaa oli vain parille kirjalle. Ranskan alkeet, koska aloittaisin kieliopinnot niin pian kuin pystyisin. Moneen kertaan luettu turvallinen Steinbeckin pokkari, jos tulisi koti-ikävä. Ja Ulpun keltainen käsikirja. Sain kirjan, kun liityin yhdistykseen Kavaku-kurssi 42:n ensimmäisessä puolisotapahtumassa.

Se on ihana.
Sille tuli käyttöä ensimmäisenä.

***

”(J)onkinlainen opaskirja olisi tarpeen varsinkin alkuvaikeuksien helpottamiseksi, samoin muuttoja silmälläpitäen kansio, johon koottaisiin tiedot olosuhteista eri ulkomaan posteilla.”

Jotkut kirjat ovat hetkensä lapsia, päiväperhosia, joita sillä haavaa tärkeät henkilöt kehuvat kulttuurisivuilla sukupolvikokemuksiksi ja merkkiteoksiksi, kunnes seuraava sesonki tuo uudet molempien tilalle.

Jotkut kirjat ovat kestohyödykkeitä, joiden uudet painokset jököttävät arvokkaina kaupoissa vuodesta toiseen ja joiden kansilehdet juoruavat, mikä tyylilaji ja efekti on sillä kertaa ollut kuvittajien suosiossa.
Ulpun käsikirja ei ole niinkään kirja kuin kerrostuma. Sen ensimmäinen painos Rouvasväen käsikirja ilmestyi vuonna 1971. Se on punainen.

”Tämä kirja on tarkoitettu ulkoasiainhallinnon palveluksessa olevien virkamiesten ja heihin verrattavassa asemassa olevien henkilöiden rouvien käsikirjaksi, oppaaksi. Kirjan laatiminen on ollut tarpeen sanelemaa. Kysymyksessä olevat rouvat joutuvat miestensä rinnalla osallistumaan edustustehtäviin ja kantamaan niistä osaltaan vastuuta ilman minkäänlaista ennakkovalmennusta tai ammattitaitoa, jopa ilman alaa koskevia käytös- tai muita ohjeita.

Kysymys on kuitenkin julkisuuden kriitillisessä valokeilassa tapahtuvasta ja kansainvälisten mittapuiden mukaan arvosteltavasta, vaativasta työstä diplomaattiaviomiehen rinnalla ja hänen auttamisekseen niiden päämäärien toteuttamisessa, mitä hänellä on virkansa puolesta vieraalla maalla.”

Näillä sanoilla Hanna Vanamo aloitti tuon ensimmäisen käsikirjan esipuheen. Kirjassa on 144 sivua, lähes sama määrä kuin nykyään. Jo ensimmäiset rivit kuitenkin kertovat, että 50 vuodessa on suomalaisessa yhteiskunnassa muuttunut paljon muutakin kuin kansien väri.

Käsikirjan aloittaessa taipaleensa ulkoministeriön puoliso oli oletuksena rouva. Kavaku 42 -kurssin aloittaneesta 27 diplomaatista miehiä oli viisi. Keltainen kirja ei myöskään enää kehota punaisen edeltäjänsä tavoin varaamaan asemamaahan mukaan raamattua tai useampia kappaleita virsikirjoja.

Ensimmäisen käsikirjan aikoihin tietoyhteiskuntakin oli sillä tolalla, että Helsingin sairausvakuutustoimistoon soittamiseksi puhelimella tarvitsi pyörittää vain viisi numeroa.

***

Osa ennen välttämättömästä tiedosta on muuttunut kuriositeeteiksi, muistutuksiksi menneiden vuosikymmenten arjesta. Toisaalta jotkut maailman palasista uudistuvat paljon hitaammin. Edelleen on välttämätöntä tietää vastaanottojen protokolla kutsujen lähettämisestä vieraiden sijoitteluun saakka. Jotkin diplomatian perinteet ovat vuosisatojen ikäisiä, ja niidenkin viestiä käsikirja kuljettaa eteenpäin.

”Arvojärjestyskriteerit ovat: virka-asema, virkaikä, arvonimi ja ikä. Diplomaattien kesken arvojärjestyksen määrää virka-asema ja se, kuinka kauan virkaa on hoidettu asemamaassa eli ansienniteetti (ancienneté).”

Kirja on selkänoja, joka sisältää muutakin kuin sivujen ohjeet, vinkit ja neuvot. Se muistuttaa siitä, että täällä on ollut muita jo sinua ennen, mekin olimme ulkoministeriön puolisoita ja olimme tekemässä Hanna Vanamon kuvaamaa julkisuuden kriitillisessä valokeilassa tapahtuvaa arvosteltavaa, vaativaa työtä.

Melkoisen osan tätä pitkää matkaa puolisoiden mukana on kulkenut käsikirja. Ensin punainen, sitten sininen, vihreä ja nykyinen keltainen.

Nykyään moni puoliso, minäkin, ylläpitää omaa ammatillista uraansa ulkomaanedustuksen paineissa. Mutta silti olen aina ammatiltani myös puoliso. Lehtijutuissa ja arkipuheessa edustaminen mielletään monesti etuoikeutetuksi patsasteluksi yhteiskunnan ylähyllyllä, vaikka todellisuus on enimmäkseen arkista puurtamista ja edustaminen merkitsee vain lisää työtunteja päivän normaalien tuntien päälle.

”Edustaminen on suurelta osin seisomista eri tilaisuuksissa.”

***

Bryssel keväällä 2019. Vastapäinen viinikauppa Les Chemin des Vignes valitsi juomat, ruokapuolesta vastasi proosallisesti paikallinen ässämarketti Delhaize.

En ole varma, mihin kategoriaan käsikirja tämän illanvieton sijoittaisi. Virallisuutta kun ei ole nimeksikään ja bridgeä ei pelata. Tupaantuliaiset se tunnistaa, olkoon sellainen.

Kun epämuodollisiksi ruvettiin, kai sitä jotain voisi vieraille itsekin sanoa, mutta mistä? Kun koko tämä maailma on minulle uusi ja outo, päätin puhua siitä mistä edes jotain jo tiedän – millaista on puolison roolissa. Viihdyin Brysselissä upeasti, pidin kaupungista, ihmisistä, (oluistakin), eivätkä edes huoneistohotellin sisustustaulut saaneet mieltä mustumaan.

Tunnelmieni väliin ujutin katkelmia käsikirjasta, kerrostumia. Jotkin saattoivat kuulostaa nykypäivän diplomaatille humoristisen nostalgisilta kaiuilta menneestä, jotkut ovat yhä kiinteä osa arkista työtä EU-edustustossa. Yhtä kaikki, ihmiset viihtyivät ja viimeisiä hyvästeltiin vasta pikkutunneilla. Onneksi kotimatka käytävän toiselle laidalle kävi vaikka sukkasiltaan.

”Kutsuille mennessään virkamies tietää tapaavansa siellä henkilöitä, joiden kanssa on hyödyllistä vaihtaa mielipiteitä työasioista.”

***

Brysselistä palatessa ajattelimme, että pysymme varmaankin Helsingissä seuraavat pari vuotta, ja sitten vasta on aika seuraavalle reissulle. Toisin kävi, kuten tällä uralla monesti. Syksyllä meitä odottaa Moskova. Alleviivauksilla ja hiirenkorvilla pilkutettu keltainen käsikirja lähtee jälleen muuttokuorman matkaan.

***

Kirja on pieni ja aika huomaamaton, vaikka se on kooltaan viisikymmentä vuotta.

--
(Kaikki tekstin sitaatit Ulpun käsikirjoista.)

13.5.2020 Kimmo Mäkilä, Ulpu ry:n puheenjohtaja